Børgefjell
Hattfjelldalista päätin ottaa bussin Susendaliin. Olin tyytyväinen valintaan, sillä ensimmäiset 20km olivat varsin tylsää tietä. Bussikuski oli niin kiva että ajoi muutaman kilometrin päätepysäkin ohi, jotta pääsisin helposti Børgefjelliin johtavalle sillalle.
Kansallispuistossa ei ole merkittyjä reittejä, kuitenkin ensimmäiset 10 km oli vahva polku ja osin merkittykin. Tuvat ovat myös vähissä. Maisemat ovat kuitenkin olleet upeat. Jäätikkö, hiekkarantoja, tuntureita, järviä ja soita.
Ensimmäiset 10 km menin siis polkua pitkin varsin soisessa maastossa. Jopa pitkospuita oli hiukan laitettu! Kansallispuistoa kehutaan kalastajan eldoradoksi. Niinpä minun kanssani matkaan lähti yksi trondheimiläiskalastaja koiransa kanssa.
Sitten lähdin nousemaan kohti Store Kjukkelvatnetia. Maasto oli pääosin helppokulkuista, mutta vähän oli soita ja kivikkoa sekä yksi helppo kahluu. Järvellä näkyi jonkun mökki ja sen rannalla oli useita kauniita hiekkarantoja. Olisin telttaillut sellaisella, ellei minulla olisi ollut kiire alas laaksoon tuulensuojaan, sillä sääennusteen mukaan tuuli oli nousemassa jopa 17m/s.
Poropolkuja kulkiessa vastaan tuli - yllätys yllätys - paljon poroja. Pari yksittäistä kahlaajaa näin, mutta muuten linnut ovat kai jo lähteneet etelään. Alue on naalin viimeisiä lisääntymispaikkoja, mutta naalia en onnistunut näkemään.
Virmadalenin laakso on reitti, jota useimmat ihmiset, jotka täällä liikkuu käyttää. Siitä huolimatta siellä oli paljon suota, paikoin ihmisen korkuista pajukkoa tai muuten vain tiheää metsää. Metsä tarkoitti koivuja ja saniaisia lähinnä. Viimeisellä 700m oli myös kuusia ja pihlajia. Tuulen toisinaan kuuli laaksossa, mutta se ei sopinut sinne, niin ei siitä haittaa ollut. Voin kuvitella, että tunturissa olisi ollut kokonaan toinen juttu.
Tämä 4 etappi on lyhin, mutta aika jännä se on kun on ihan koskematon luonto ympärillä ja lopussa vielä erikseen tilattava venekyyti.
Viermahytta on auki osan vuotta ja kesän niin ettei tarvitse etukäteen varata. Saavuin juuri ajoissa niin että tupa on vielä auki. Vieressä on myös kiva laavu. Laavun viereen siirryinkin telttailemaan kun mökkiin tuli oikein mukavaa, mutta äänekkäästi kuorsaavaa seuraa. Laavulla voi sen sijaan kuunnella Storelvan jylinää.
Venematka Namsvatnetin yli oli hauska, vaikkakin muiden menijöiden puutteessa kallis. Tihkusateessa aloin kävellä viimeiset 15 km Røyrvikiin. Vähän puolenvälin jälkeen sain kyydin toiselta retkeltä palaavalta. Hän pysähtyi ja kysyi tarviinko kyytiä ja toki se kelpasi. Røyrvik on pieni kaunis kirkonkylä suuren Limingen järven rannalla. Motelli on mukava, kauppa on ja toinen josta saa retkeilytarvikkeita. Siellä on myös näyttely naaleista. Varsinaisesti paikka on huoltamo, rakennus- ja autotarvikepaikka joten sisään mennessä yllättyy positiivisesti. Olo oli varsin juhlallinen kun sai noutaa viimeisen paketin postista:). Kesä alkaa olla ohi ja jäätelötkin oli tarjouksessa. Otin tietenkin yhden.
Kansallispuistossa ei ole merkittyjä reittejä, kuitenkin ensimmäiset 10 km oli vahva polku ja osin merkittykin. Tuvat ovat myös vähissä. Maisemat ovat kuitenkin olleet upeat. Jäätikkö, hiekkarantoja, tuntureita, järviä ja soita.
Ensimmäiset 10 km menin siis polkua pitkin varsin soisessa maastossa. Jopa pitkospuita oli hiukan laitettu! Kansallispuistoa kehutaan kalastajan eldoradoksi. Niinpä minun kanssani matkaan lähti yksi trondheimiläiskalastaja koiransa kanssa.
Sitten lähdin nousemaan kohti Store Kjukkelvatnetia. Maasto oli pääosin helppokulkuista, mutta vähän oli soita ja kivikkoa sekä yksi helppo kahluu. Järvellä näkyi jonkun mökki ja sen rannalla oli useita kauniita hiekkarantoja. Olisin telttaillut sellaisella, ellei minulla olisi ollut kiire alas laaksoon tuulensuojaan, sillä sääennusteen mukaan tuuli oli nousemassa jopa 17m/s.
Poropolkuja kulkiessa vastaan tuli - yllätys yllätys - paljon poroja. Pari yksittäistä kahlaajaa näin, mutta muuten linnut ovat kai jo lähteneet etelään. Alue on naalin viimeisiä lisääntymispaikkoja, mutta naalia en onnistunut näkemään.
Virmadalenin laakso on reitti, jota useimmat ihmiset, jotka täällä liikkuu käyttää. Siitä huolimatta siellä oli paljon suota, paikoin ihmisen korkuista pajukkoa tai muuten vain tiheää metsää. Metsä tarkoitti koivuja ja saniaisia lähinnä. Viimeisellä 700m oli myös kuusia ja pihlajia. Tuulen toisinaan kuuli laaksossa, mutta se ei sopinut sinne, niin ei siitä haittaa ollut. Voin kuvitella, että tunturissa olisi ollut kokonaan toinen juttu.
Tämä 4 etappi on lyhin, mutta aika jännä se on kun on ihan koskematon luonto ympärillä ja lopussa vielä erikseen tilattava venekyyti.
Viermahytta on auki osan vuotta ja kesän niin ettei tarvitse etukäteen varata. Saavuin juuri ajoissa niin että tupa on vielä auki. Vieressä on myös kiva laavu. Laavun viereen siirryinkin telttailemaan kun mökkiin tuli oikein mukavaa, mutta äänekkäästi kuorsaavaa seuraa. Laavulla voi sen sijaan kuunnella Storelvan jylinää.
Venematka Namsvatnetin yli oli hauska, vaikkakin muiden menijöiden puutteessa kallis. Tihkusateessa aloin kävellä viimeiset 15 km Røyrvikiin. Vähän puolenvälin jälkeen sain kyydin toiselta retkeltä palaavalta. Hän pysähtyi ja kysyi tarviinko kyytiä ja toki se kelpasi. Røyrvik on pieni kaunis kirkonkylä suuren Limingen järven rannalla. Motelli on mukava, kauppa on ja toinen josta saa retkeilytarvikkeita. Siellä on myös näyttely naaleista. Varsinaisesti paikka on huoltamo, rakennus- ja autotarvikepaikka joten sisään mennessä yllättyy positiivisesti. Olo oli varsin juhlallinen kun sai noutaa viimeisen paketin postista:). Kesä alkaa olla ohi ja jäätelötkin oli tarjouksessa. Otin tietenkin yhden.