Russåga-Umbukta-Hattfjelldal
Bodøssä oli mukava vierailla Norlandsbadetin kylpylässä. Muuten oli jotenkin aika eksoottinen olo. Ruokakaupassakin oli niin erilaista. Aikaa vierähti jonkin verran uusia kenkiä odotellessa. Matkaan lähdin kauniilla ilmalla. Alhaalla laaksossa tapasin kesän viimeiset paarmat. Nousu laaksosta tuntureille oli raskas. Reitti alkoi 60m.m.y. ja käväisi 860 m.m.y. Sitten seurailin vanhaa puhelinlinjaa. Linjan rakentamista varten oli pystytetty mökkejä ja yövyin yhdessä 1881 rakennetussa mökissä. Tuolloin ei ilmeisesti osattu tehdä hyttystiiviitä asumuksia. Ininää oli runsaasti. Muitakin oli tällä reitillä liikkeellä, kun loppumatkasta reitillä kulki lähinnä pitkänmatkalaisia. Tuvilla oli toki ihmisiä, mutta he olivat yleensä tulleet helpointa reittiä parkkipaikalta.
Alkuetapista oli kesä, mutta yhtenä päivänä oli syksy. Tuuli kovaa ja satoi. Siitä alkoivat vaihtelevat säät. Välillä hirveä tuuli tai sade, välillä nättiä. Välillä lämmintä, välillä lähellä nollaa. Vuorilla on satanut jo luntakin.
Umbukta fjellstue oli jännä paikka. Olin siellä kaksi yötä. Yleensä kuulemma vaeltajat saa alennusta aika tuntuvasti. Niin kuin nytkin. Täyttä oli ja yövyin saunamökissä. Se oli oikeastaan mukava sattuma. Minä sain ihan oman rauhan ja uimapaikankin. Oli ihana uida siellä. Sain itse lähettämäni paketin ja harmikseni huomasin että maitojauhe oli unohtunut. Onneksi sain fjellstuelta maitoa. Murre oli vaikeaa täällä ja koin pientä kielimuuria. Muuten oli oikein ystävällistä.
Lähdin matkaan sateisessa säässä ja kohtasin toisen pitkänmatkalaisen. Hän olikin erilainen kuin muut. Häkin oli opiskellut norjaa ja puhuimmekin osin norjaksi. Hänkään ei ollut liikkeellä kiireellä eikä voinut käsittää miten jotkut pystyy kävelemään 40km päivässä.
Sitten matka jatkui Gressvasshyttalle, joka onkin viimeinen dnt-tupa yli 160 km linnuntietä. Tulee ikävä. Hyttalla tapasin kaksi muuta Norjaa vaeltavaa ja sain vähän vinkkejä jatkoa varten. He olivat iloisia kuin pääsivät taas tupa- ja reittiverkoston pariin. Minä kuljen vastakkaiseen suuntaan ja siksi vastakkaiset fiilikset. Erikoinen parivaljakko norjalaisnainen ja sveitsiläismies, jotka olivat kohdanneet saatumalta. Ja koska matka ja tahti olivat samat he olivat kulkeneet yhdessä jo viikkoja.
Norjan puhuminen sujuu vaihtelevasti. Olen joidenkin kanssa saanut hyvänkin keskustelun aikaan. Kuitenkin jos murre on vaikea, minulla menee niin paljon energiaa siihen että ymmärtäisin edes jotain, että en sitten saa sanottua mitään norjaksi. Mutta on ollut kyllä tosi paljon iloa norjan kurssista. Kurssilla oppi perusjutut norjaksi ja loput voi sitten sanoa ruotsiksi ja englanniksi tai sitten on vain pakko todeta että näin se on suomeksi. Seuraava askel olisi kai sitten kirjoittaa tätä myös norjaksi:)
Levon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Minä vain tarvitsen paljon unta ja sen lisäksi aivotkin tarvitsevat lepoa. Vaeltamiseen pitää keskittyä. Tuntuu että kun jalat olisivat jo levänneet, aivot eivät vielä ole. Tässä ei auta kuin kuunnella itseä. Toiset vaan tarvitsevat enemmän lepoa kuin toiset. Usein motivaation puute korjaantuu levolla. Tämän olen itse tällä etapilla kokenut ja kuullut muilta samaa. Jos kaikki harmittaa on menty liian vähällä levolla.
Matkalla on ollut hyvin erilaisia yöpaikkoja. Pieniä ja suuria, täysin varusteltua, vaatimatonta ja kaikkea siltä väliltä. Yksin oloa ja ruuhkaa. Kaikessa on ollut puolensa. Pienessä vaatimattomassa mökissä yksin nukkuu kyllä kaikkein parhaiten ja täysin varustellussa voi sitten syödä lettuja hillolla:)
Loppumatkasta näin suuren männyn, joka oli ihan nähtävyydeksi karttaan merkitty. Löysin hieman marjoja, mutta vähän niitä tänä vuonna on. Sitten yövyin Valenin maatilalla. Se oli kokemus itsessään. Olimme nuoren norjalaisen kanssavaeltajanaisen kanssa isäntäväen luona kahvilla. Oli kiva kun sain vähän munia ja juustoa kun kakku ei ollut gluteeniton. Juttelimme paljon norjalaisen kanssa. Hän haluaisi käydä mm.Etelämantereella. Kuljemme samaan suuntaan ja juttelimme matkalla vielä seuraavanakin päivänä.
Viimeiset 26km tulin autolla. Tiellä kävely on tylsää ja ruokakin oli pahasti vähissä. Sitä paitsi asfaltti tuntuu jalkapohjissa hirveältä.
Hattfjelldal on pieni hiljainen täyden palvelun kylä. Mukava paikka siis. Kahviosta voi saada vaikka gluteenitonta kakkua:)
Alkuetapista oli kesä, mutta yhtenä päivänä oli syksy. Tuuli kovaa ja satoi. Siitä alkoivat vaihtelevat säät. Välillä hirveä tuuli tai sade, välillä nättiä. Välillä lämmintä, välillä lähellä nollaa. Vuorilla on satanut jo luntakin.
Umbukta fjellstue oli jännä paikka. Olin siellä kaksi yötä. Yleensä kuulemma vaeltajat saa alennusta aika tuntuvasti. Niin kuin nytkin. Täyttä oli ja yövyin saunamökissä. Se oli oikeastaan mukava sattuma. Minä sain ihan oman rauhan ja uimapaikankin. Oli ihana uida siellä. Sain itse lähettämäni paketin ja harmikseni huomasin että maitojauhe oli unohtunut. Onneksi sain fjellstuelta maitoa. Murre oli vaikeaa täällä ja koin pientä kielimuuria. Muuten oli oikein ystävällistä.
Lähdin matkaan sateisessa säässä ja kohtasin toisen pitkänmatkalaisen. Hän olikin erilainen kuin muut. Häkin oli opiskellut norjaa ja puhuimmekin osin norjaksi. Hänkään ei ollut liikkeellä kiireellä eikä voinut käsittää miten jotkut pystyy kävelemään 40km päivässä.
Sitten matka jatkui Gressvasshyttalle, joka onkin viimeinen dnt-tupa yli 160 km linnuntietä. Tulee ikävä. Hyttalla tapasin kaksi muuta Norjaa vaeltavaa ja sain vähän vinkkejä jatkoa varten. He olivat iloisia kuin pääsivät taas tupa- ja reittiverkoston pariin. Minä kuljen vastakkaiseen suuntaan ja siksi vastakkaiset fiilikset. Erikoinen parivaljakko norjalaisnainen ja sveitsiläismies, jotka olivat kohdanneet saatumalta. Ja koska matka ja tahti olivat samat he olivat kulkeneet yhdessä jo viikkoja.
Norjan puhuminen sujuu vaihtelevasti. Olen joidenkin kanssa saanut hyvänkin keskustelun aikaan. Kuitenkin jos murre on vaikea, minulla menee niin paljon energiaa siihen että ymmärtäisin edes jotain, että en sitten saa sanottua mitään norjaksi. Mutta on ollut kyllä tosi paljon iloa norjan kurssista. Kurssilla oppi perusjutut norjaksi ja loput voi sitten sanoa ruotsiksi ja englanniksi tai sitten on vain pakko todeta että näin se on suomeksi. Seuraava askel olisi kai sitten kirjoittaa tätä myös norjaksi:)
Levon tärkeyttä ei voi liikaa korostaa. Minä vain tarvitsen paljon unta ja sen lisäksi aivotkin tarvitsevat lepoa. Vaeltamiseen pitää keskittyä. Tuntuu että kun jalat olisivat jo levänneet, aivot eivät vielä ole. Tässä ei auta kuin kuunnella itseä. Toiset vaan tarvitsevat enemmän lepoa kuin toiset. Usein motivaation puute korjaantuu levolla. Tämän olen itse tällä etapilla kokenut ja kuullut muilta samaa. Jos kaikki harmittaa on menty liian vähällä levolla.
Matkalla on ollut hyvin erilaisia yöpaikkoja. Pieniä ja suuria, täysin varusteltua, vaatimatonta ja kaikkea siltä väliltä. Yksin oloa ja ruuhkaa. Kaikessa on ollut puolensa. Pienessä vaatimattomassa mökissä yksin nukkuu kyllä kaikkein parhaiten ja täysin varustellussa voi sitten syödä lettuja hillolla:)
Loppumatkasta näin suuren männyn, joka oli ihan nähtävyydeksi karttaan merkitty. Löysin hieman marjoja, mutta vähän niitä tänä vuonna on. Sitten yövyin Valenin maatilalla. Se oli kokemus itsessään. Olimme nuoren norjalaisen kanssavaeltajanaisen kanssa isäntäväen luona kahvilla. Oli kiva kun sain vähän munia ja juustoa kun kakku ei ollut gluteeniton. Juttelimme paljon norjalaisen kanssa. Hän haluaisi käydä mm.Etelämantereella. Kuljemme samaan suuntaan ja juttelimme matkalla vielä seuraavanakin päivänä.
Viimeiset 26km tulin autolla. Tiellä kävely on tylsää ja ruokakin oli pahasti vähissä. Sitä paitsi asfaltti tuntuu jalkapohjissa hirveältä.
Hattfjelldal on pieni hiljainen täyden palvelun kylä. Mukava paikka siis. Kahviosta voi saada vaikka gluteenitonta kakkua:)