Harjoitusretkellä isompaa vaellusta varten
Lähdin toukokuun 30. päivänä illalla bussilla Rovaniemeltä kohti Naruskan tienhaaraa. Matka Kotalasta Tulppioon oli suunnitelmissa. Bussissa iltui sama mies kun Karhunkierrokselta palatessani. Aikamoinen sattuma. Pysäkille saavuin puoli yhdeksän aikaan illalla, joten heti oli etsittävä leiripaikka. Tuoreiden hakkuiden ja osin soisen maaston takia valinnan varaa ei juuri ollut. Kaikki näytti ihan hyvältä, jos ei oteta lukuun sitä että matkalla huomasin gps:n karttojen hajonnen juuri täältä ja huomasin eväsjuustossa valkoisia homepilkkuja. Varmuuden vuoksi mukaan otetut lumikengät tuntuivat turhalta taakalta, bussikuskin oli vähän ihmetellyt niitä. Maasto oli sulaa.
Sää muuttuu
Seuraavaan ammun heräsin sateen ropistessa telttaa vasten. Selkeä jakso taisi päättyä. Sade vaikutti kummalliselta ja ulos katseltuani tajusin sen olevan suuria "räntäriepuja". Voi mikä ihana ilma! Viivyttelin aamutoimien kanssa ja juuri kun olin luovuttanut ja laittanut täyden sadevarustuksen ja kömpinyt ulos teltasta sade loppui. Reitti kulki aluksi pääasiassa tietä pitkin, mutta vierailuja metsän puolellakin oli. Näissä kodin merkintä oli kuitenkin jo aika rapistunut ja polku muodostumaton. Matkalla oli kuitenkin yksi tieltä viitoitettu lähde veden ottoon. Seuraavan yön olin Naruskan kylällä teltassa. Kylä on niin harva, että kyllä sieltä telttapaikan löytää.
Ensimmäisessä kuvassa Karhutunturi häämöttää kaukana edessä lumisena. Sitten tullaan tienhaaraan, josta pian päästään maastoon. Ennen maaston menoa on kuitenkin vielä ylitettävä Naruskajoki Siekakönkään siltaa pitkin. Koski kohisi kuohuvana joen tulviessa. Nyt alkoi olla lunta. Vedenotto joesta oli hieman haastavaa, kun ranta oli niin luminen.
Maastoon
Sää tummetessa ja taivaalta silloin tällöin tulevien räntä- ja vesikuurojen aikaan matka jatkui kohti maastoa. Alkuun oli metsätie, joka oli suljettu puomilla. Tuuli vastaa pohjoisesta. Kun tuli pääsi suoraan puhaltamaan hakkuuaukeiden tai jänkien yli oli paikallaan pysymisessäkin työtä puhumattakaan eteenpäin menosta. Maastossa näkyi runsaasti lunta, kuten alla olevista kuvista näkee. Paikoin sitä oli puoli reiteen. Ja se oli pehmeää sosetta. Eli lumikengille oli todellakin tilausta! Ei muuta kun lumikengät jalkaan ja menoksi. Sitten tulikin vastaa oja, jossa oli vettä polveen. Kylmä kylpy! Lumikenkien kanssa liikkuminen upottavassa hangessa ei ole mitään kevyttä raskaan rinkan kanssa, joten 1 km ennen kotaa tein päätöksen leiriytymistä. Samalla kun tuuli alkoi puskua taivaan täydeltä niitä märkiä räntäriepuja. Jätin lumikengät yöksi ylös ja viimeistä kuvasta näkee miltä ne näyttävät aamun koitteessa. Tästä voi päätellä miltä teltta näytti. Talviteltalle, talvimakuupussille ja toppavaatteille oli siis todellakin tarvetta. Aurinkorasva ja hellehattu olivat ihan tarpeettomia tällä reissulla.
Haltin kota
Aamulla jatkoin sen viimeisen kilometrin lumikenkäillen yön levännenä kodalle. Aloin heti viritellä tulta. Olo oli sanalla sanoen kostea. Ymmärsin, että lumen määrästä johtuen matka Tulppioon ei onnistuisi tällä aikataululla. Ojien tulviessa myös kahluut hidastaisivat matkaa. Suunnitus lisäksi vaikeutuu kun polku ei lumen takia näy. Sää ei myöskään osoittanut paranemisen merkkejä. Pikemminkin päin vastoin. Lopulta olin neljä yötä tällä paikalla räntä/vesisateessa lämpötilan pyöriessä nollan molemmin puolin. Että semmoinen kesäkuun aloitus.
Kota on vanhalla sodanaikaisella lentokentällä, jossa oli saksalaissotilaita. Sissimeininki jatkuu sillä kuvassa näkyvä ilmausputki menee nuotiopaikalle, jotta tulen saa sissityyliin mahdollisimman vähän savuttavaksi, ettei olisi havaittavissa kaukaa. Minun nuotioni tosin oli ajoittain hieman savuttavampi, sillä en polttanut aina kovinkaan kuivia puita... Mutta veto oli niin hyvä, että sisällä oli ihan hyvä olla. Märkiä puita polttamalla en vain olisi ollut kovin hyvä sissi. Räntä tunkeutui hieman jostain kodin sisään lautojen välistä, joten siksi pystytin teltan. Vesi pysyi paremmin ulkona (toki tulen päälle satoi, kun savuhormia ei ollut). Lähellä pitäisi sijaita korsuja liittyen sotaan, mutta kehnosta säästä johtuen en etsinyt eikä osunut silmään. Jokivarressa pitäisi olla saunakorsukin. Se rakennettiin liian lähelle rantaa niin että se kastui heti ensimmäisen kevään nähdessään.
Hyvä aika tarkkailla lintuja. Laulujoutsenet lensivät läheltä. Riekot pulputtivat. Pikkulinnut lauloivat ja joelta kuului vesilintujen metelöinti. Ainakin telkkiä siellä oli. Riekot olivat vielä valkoisia. Taisin minä menomatkalla yhden teerenkin nähdä.
Kota on vanhalla sodanaikaisella lentokentällä, jossa oli saksalaissotilaita. Sissimeininki jatkuu sillä kuvassa näkyvä ilmausputki menee nuotiopaikalle, jotta tulen saa sissityyliin mahdollisimman vähän savuttavaksi, ettei olisi havaittavissa kaukaa. Minun nuotioni tosin oli ajoittain hieman savuttavampi, sillä en polttanut aina kovinkaan kuivia puita... Mutta veto oli niin hyvä, että sisällä oli ihan hyvä olla. Märkiä puita polttamalla en vain olisi ollut kovin hyvä sissi. Räntä tunkeutui hieman jostain kodin sisään lautojen välistä, joten siksi pystytin teltan. Vesi pysyi paremmin ulkona (toki tulen päälle satoi, kun savuhormia ei ollut). Lähellä pitäisi sijaita korsuja liittyen sotaan, mutta kehnosta säästä johtuen en etsinyt eikä osunut silmään. Jokivarressa pitäisi olla saunakorsukin. Se rakennettiin liian lähelle rantaa niin että se kastui heti ensimmäisen kevään nähdessään.
Hyvä aika tarkkailla lintuja. Laulujoutsenet lensivät läheltä. Riekot pulputtivat. Pikkulinnut lauloivat ja joelta kuului vesilintujen metelöinti. Ainakin telkkiä siellä oli. Riekot olivat vielä valkoisia. Taisin minä menomatkalla yhden teerenkin nähdä.
Paluumatkalla
Vihdoin oli ennustettu selkeämpää päivää. Yöllä oli ollut pakkasta, joten päätin lähteä jo aamukahdeksalta liikenteeseen, sillä jäinen jänkä on helpompi ylittää. Lunta oli vielä reippaasti, mutta nyt se ei raskauttanut kulkua enää ihan niin paljon kuin tullessa. Sulamista ja koostumuksen muutosta oli tapahtunut. Sammakoita oli runsaasti ja näinpä maasta tunkevat jotain vihreää ensimmäisen kerran! Paluumatkalla kuulin että Naruskantiellä vähän matkaa kodalta pohjoiseen oli nähty karhu pentuineen ja viikko sitten toisella tiellä myös karhu. Arvoituksesi jää miksi viimeisenä iltana lintujen elämöinti hiljeni vähäksi aikaa ihan tyystin. Vain pari nopeaa varoitushuutoa kuului.
Sallassa tutustuin vielä pikaisesti museoon. Mielenkiintoinen paikka ja ystävällisiä ihmisiä. Gluteenitonta voisilmäpullaakin oli:) Ikkunasta maisemia katsellessa oli jängät muuttuneet lähinnä järviksi. Sain selville varusteideni korjaustarpeet ja lepoa luonnon helmassa, joten sillä mittapuulla reissu onnistui, vaikka Tulppio jäikin saavuttamatta.
Sallassa tutustuin vielä pikaisesti museoon. Mielenkiintoinen paikka ja ystävällisiä ihmisiä. Gluteenitonta voisilmäpullaakin oli:) Ikkunasta maisemia katsellessa oli jängät muuttuneet lähinnä järviksi. Sain selville varusteideni korjaustarpeet ja lepoa luonnon helmassa, joten sillä mittapuulla reissu onnistui, vaikka Tulppio jäikin saavuttamatta.