Ensimmäisen etapin kuulumiset
Matka Stavangeriin oli pitkä ja vaiheikas. Nyt perillä on täytynyt vähän leipäillä. Ensimmäisenä yönä tuntui maa yhä tärisevän alla pitkän heiluttavan matkan jälkeen. Stavangerin aluella on noin 340 000 asukasta ja se on Norjan kolmanneksi suurin asutuskeskittymä. Stavanger on myös Norjan kallein kaupunki. Saa täältä silti jotain edulistakin. Sää on harvinaisen kesäinen ja aurinkoinen. Vaelluksen aloittaminen jännittää jo:)
Matkalla
Matka on alkanut hitaasti. Minulla on alkuun aina "käynnistymisvaikeuksia" ja kun tämän yhdistää helteeseen ja ennätysvaikeaan maaston tuloksena on ollut pahimmillaan 5 km päivämatka, joka kesti reilu 7 tuntia (tauot on luettu mukaan). Alueena tämä onkin hyvin jylhää, karua ja kaunista. Kuivana kesänä mutaiseksi ei tarvitse tulla eikä joen ylityksissä ole vielä edes kastunut. Nousua ja laskua on kuitenkin runsaasti, yhdistettynä kivikkoisuuteen ja rinteiden jyrkkyyteen. Lunta on vielä pieninä kasoina jäljellä, se ei kuitenkaan ole vaikuttanut mihinkään.
Eläimiä on näkynyt. Ensin näin jonkin sortin peuran tai kauriin. Sitten sain melkein kimppuuni pesäänsä puolustavan riekkopariskunnan. On ollut myös paljon lampaita, suuria hämähäkkejä ja lukkeja. Jonkin verran oli alkuun paarmojakin, jotka tosin näyttivät ensi alkuun kärpäsiltä. Paikoin mäkäräisiä ja polttiaisia. Tulipa pari hevostakin tavaroitani haistelemaan ja kameraani nuolemaan. Villiporonkin näin!
Aurinko paistoi ensimmäiset päivät kirkkaalta taivaalta jatkuvasti ja oli lämmintä. Kuitenkin telttailijan näkökulmasta oli raskasta kun ei varjoon päässyt kuin öiseen aikaan, tarkka aika riippuu vähän paikasta, kuinka paljon vuoret varjostavat. Sitten tuli hetkeksi vähän viileämpää ja jopa yhtenä iltapäivänä sadettakkin, kunnes taas oli kuuma. Yhtenä iltana vielä seitsemältä +35°C teltassa.
Hauska olla taas täällä vaeltamassa. Tämä on vähän tällainen kakkoskoti minulle. Alkumatkaan liittyy toki myös huolta matkan onnistumisesta. Niin montaa asiaa kun voi sattua, joka voi vaikeuttaa matkan tekoa tai keskeyttää sen kokonaan.
Pohjoisessa oli kannettava kaikki ruoka mukanaan, tai muuten seurana oli nälkä. Täällä etelässä suurimmasta osasta tupia voi ostaa ruokaa. Tuvat ovat kuitenkin kalliimpia ja ruoka kioskihinnoissa, joten täällä nälkää isompi huoli onkin budjetin pitäminen. Joissain tuvissa voi olla myös enemmän käyttäjiä, joka on oma riskinsä myös. Mikäli osuin tällaiselle 50 hengen tuvalle, niin minun on vaikea enää keskittyä siihen mitä minun pitäisi tehdä, kun on niin paljon hyörinää ympärillä. Nukkuminen voi olla vaikeaa äänistä kuten kuorsauksesta, liikkumisesta ja juttelusta johtuen. Tavarat voivat helpommin hukkua kun ympärillä on niin monen ihmisen tavarat.
Alun hitauden jälkeen on matka alkanut edetä, vieläkin odotettua hitaammin. Etappi on nyt saatu kuitenkin päivässä läpi, mutta yhtään enempää ei olisi jaksanut. Etapit eivät ole olleet niin pitkiä että olisi sellainen fiilis tarvinnut tulla. Ehkä se tästä. Aikataulun pitäminen kuitenkin hieman askarruttaa. No voihan aina ottaa vaikka bussin jollekin pikkupätkälle jos täytyy kiriä. Yksi vaeltaja sanoi että tämä alue on norjan raskainta vaeltaa, hienot maisemat toki!
Kovaa tuulta on ollut toisina päivinä. Ei kaatavaa kuitenkaan, etenemistä vastustavaa ja telttailua hankaloittavaa kuitenkin. Miten mukavaa onkaan kuunnella tuvan sohvalla tuulen ulinaa ulkona! Eilen näin 7 ihmistä, tänään en ketään yksin siis mökissä. Kovin on vaihtelevaa.
Yhtenä aamuna minulla oli tunne, että pitää lähteä nopeasti. Niinpä olin jo puoli 8 liikkeellä normaalin 8 sijaan. Kun kello oli tasan 8 katsoin taakseni ja telttapaikkani oli peittynyt sankkaan sumuun.
Alkuperäisestä poiketen vaelsin Lysebotnista Haukeliseteriin ja Røldalissa kävin bussilla ostoksilla ja postissa.
Vaeltamassa on ihana keskittyä vain siihen pois kaikesta muusta. Silloin kuulee paremmin omat ajatukset ja voi pysähtyä nauttimaan vaikka vain kauniista kukista.
Eläimiä on näkynyt. Ensin näin jonkin sortin peuran tai kauriin. Sitten sain melkein kimppuuni pesäänsä puolustavan riekkopariskunnan. On ollut myös paljon lampaita, suuria hämähäkkejä ja lukkeja. Jonkin verran oli alkuun paarmojakin, jotka tosin näyttivät ensi alkuun kärpäsiltä. Paikoin mäkäräisiä ja polttiaisia. Tulipa pari hevostakin tavaroitani haistelemaan ja kameraani nuolemaan. Villiporonkin näin!
Aurinko paistoi ensimmäiset päivät kirkkaalta taivaalta jatkuvasti ja oli lämmintä. Kuitenkin telttailijan näkökulmasta oli raskasta kun ei varjoon päässyt kuin öiseen aikaan, tarkka aika riippuu vähän paikasta, kuinka paljon vuoret varjostavat. Sitten tuli hetkeksi vähän viileämpää ja jopa yhtenä iltapäivänä sadettakkin, kunnes taas oli kuuma. Yhtenä iltana vielä seitsemältä +35°C teltassa.
Hauska olla taas täällä vaeltamassa. Tämä on vähän tällainen kakkoskoti minulle. Alkumatkaan liittyy toki myös huolta matkan onnistumisesta. Niin montaa asiaa kun voi sattua, joka voi vaikeuttaa matkan tekoa tai keskeyttää sen kokonaan.
Pohjoisessa oli kannettava kaikki ruoka mukanaan, tai muuten seurana oli nälkä. Täällä etelässä suurimmasta osasta tupia voi ostaa ruokaa. Tuvat ovat kuitenkin kalliimpia ja ruoka kioskihinnoissa, joten täällä nälkää isompi huoli onkin budjetin pitäminen. Joissain tuvissa voi olla myös enemmän käyttäjiä, joka on oma riskinsä myös. Mikäli osuin tällaiselle 50 hengen tuvalle, niin minun on vaikea enää keskittyä siihen mitä minun pitäisi tehdä, kun on niin paljon hyörinää ympärillä. Nukkuminen voi olla vaikeaa äänistä kuten kuorsauksesta, liikkumisesta ja juttelusta johtuen. Tavarat voivat helpommin hukkua kun ympärillä on niin monen ihmisen tavarat.
Alun hitauden jälkeen on matka alkanut edetä, vieläkin odotettua hitaammin. Etappi on nyt saatu kuitenkin päivässä läpi, mutta yhtään enempää ei olisi jaksanut. Etapit eivät ole olleet niin pitkiä että olisi sellainen fiilis tarvinnut tulla. Ehkä se tästä. Aikataulun pitäminen kuitenkin hieman askarruttaa. No voihan aina ottaa vaikka bussin jollekin pikkupätkälle jos täytyy kiriä. Yksi vaeltaja sanoi että tämä alue on norjan raskainta vaeltaa, hienot maisemat toki!
Kovaa tuulta on ollut toisina päivinä. Ei kaatavaa kuitenkaan, etenemistä vastustavaa ja telttailua hankaloittavaa kuitenkin. Miten mukavaa onkaan kuunnella tuvan sohvalla tuulen ulinaa ulkona! Eilen näin 7 ihmistä, tänään en ketään yksin siis mökissä. Kovin on vaihtelevaa.
Yhtenä aamuna minulla oli tunne, että pitää lähteä nopeasti. Niinpä olin jo puoli 8 liikkeellä normaalin 8 sijaan. Kun kello oli tasan 8 katsoin taakseni ja telttapaikkani oli peittynyt sankkaan sumuun.
Alkuperäisestä poiketen vaelsin Lysebotnista Haukeliseteriin ja Røldalissa kävin bussilla ostoksilla ja postissa.
Vaeltamassa on ihana keskittyä vain siihen pois kaikesta muusta. Silloin kuulee paremmin omat ajatukset ja voi pysähtyä nauttimaan vaikka vain kauniista kukista.